Kaikki blogit puheenaiheesta Suomen armeija

Itsenäisyyspäivänä 1999 Juvan Lehti 6.12.1999

 

 

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ    1999

OLI jo lokakuun loppupuoli , kun marjaretkellä majoituin Ilomantsin Koitajoen autiotuvalle. Illan hämärtyessä, erämaan rauhan keskellä, kaikki mitä oli ympärillä, alkoi hiljaa puhutella minua.

Olin kuin kirkossa. Kattona  avaruus, seininä hiljaisuus, Hanhikosken solina oli kuin musiikkia. Koitajoen rantatörmän ikimännyt kurottivat kohti taivasta jyhkeinä, kuin kirkontornit, oksat toimivat risteinä, kilpikaarna ja naavat kelloina.

Puolustustahto ja riippumattomuus

Lauantaina seurasimme Sodankylässä Jääkäriprikaatin Lapin jääkäripataljoonan juhlallisen valapäivän tapahtumat, koska nuori sukulaismies kuuluu tämän alkuvuoden saapumiserään (1/17). Oheiset kuvat kertonevat tilaisuudesta hieman lisää.

Suomen sota-ajan huoltovarmuus retuperällä

Valtiojohto ilmoittaa uljaasti,  että Suomen puolustuspolitiikka nojaa sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja uskottavaan puolustukseen koko valtakunnan alueella. Tyhjää fraasia hoetaan mantran tavoin miettimättä lainkaan, voiko poliitikkojen unelmaa edes toteuttaa. Suomen puolustuspolitiikka on ollut hölmöläisten johtamaa jo parikymmentä vuotta, ja on sitä valitettavasti edelleen. 

Putinin viimeisin uhkaus kohdistui Suomeen

Päivän Iltalehti tuo hyvin esiin kulissien takaisen uhkailun, jota Putin kohdistaa suomalaispoliitikkoihin. Putin halusi äskettäin kertoa Kultarannassa presidentti Niinistölle setä Stalinin näkemyksiä Suomen armeijasta, Suomen valtaamisesta ja siitä, että itänaapurimme otti opiksi talvisodan virheistä. Kuvaavaa on, että Putin teki uhkailun täällä Suomessa, ja jotta asian luonne tuli varmasti selväksi, hän laittoi varmuuden vuoksi saman paperilla perään. Hölmömpikin tajuaa, että kyse ei ollut Stalinin mielipiteestä eikä enää edes peitellystä uhkauksesta.  

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä