*

Järvenpää

Olli Naukkarinen Järvenpään kaupunginjohtajaksi

Järvenpään kaupunginvaltuuston kokous valitsi kaupungimme uudeksi kaupunginjohtajaksi Lappeenrannan nykyisen strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarisen äänestyksen ensimmäisellä kierroksella yli kolmellakymmenellä äänellä 51 valtuutetun joukosta. Hyviä ehdokkaita oli paljon, mutta uskoakseni parhaiden meidän kaupunkiimme ja tilanteeseemme sopiva ehdokas valittiin. Sitä vähintäänkin toivon. Tiettyjä muodollisuuksia vaille valinta on lopullinen seuraaviksi kahdeksaksi vuodeksi.

Suomalainen kansallinen projekti - Suviranta

Suomalainen kansallinen projekti - Suviranta

Joskus on katsottava eteenpäin; lasten ja lasten lapsien etua ajatellen.

Järvenpää tekee näin ja aikoo huomenna tehdä päätöksen ostaa vuonna 1901 valmistuneen Suvirannan kiinteistön. Kyseinen kiinteistö oli taiteilija Eero Järvenfeltin asunto ja myöhemmin kesänviettopaikka. Kyseessä on kulttuurihistoriallisesti arvokas ja merkittävä osa Tuusulanjärven taiteilijayhteisöä. Kauppahinnaksi on sovittu 775.000 euroa.

Laitan tähän asiaa koskevan perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron.

Jalankulun ja pyöräliikenteen erottaminen Järvenpäässä

Järvenpään kaupungissa on 19. lokakuuta jätetty valtuustoaloite, jossa ehdotetaan yhdistetyistä pyöräteistä ja jalkakäytävistä luopumista osoittamalla pyöräliikenteelle jalankulusta erotettu oma väylä, joko pyöräkaista tai rinnakkainen pyörätie. Tällainen ratkaisu on käytössä verrokeista mm. Keravalla ja Hyvinkäällä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä